perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kevättä ilmassa



"Aurinko paistaa, linnut laulaa, taitaa olla kesä": laulelee suomalainen iskelmänikkari. Kiistämättä itselläkin on ollut keväinen olo kun mittari on näyttänyt plussa-asteita ja aurinkolasit on saanut kaivaa komerosta käyttöön. Pyörälläkin on mukava polkea kun tiet on kuivat tosin täynnä hiekoitussoraa, jota tänä talvena on kulunutkin niissä taloyhtiöissä jotka hoitavat homman oikein (vilkaiskaa joskus liukkaan aikaan jalkoihin ja niitä reunustaviin taloihin ja hieman kauemmas naapuritaloihin asti). Kuka hoitaa hommat?

Minun pyörä suuntasi poikkeuksellisesti kohti Limingantullia ja Kärkkäistä (paikallinen halpahalli), jossa netin perusteella olisi ollut tarjouksessa Eskimolanka,jota olisin tarvinnut erääseen huiviprojektiin, mutta paikanpäällä myyjä valisti ettei tiennyt alennuksesta mitään ja eikä koko nettikaupasta? Käsittämätöntä!

Onneksi langalla ei ole kiire (24.12.14 pitäisi työn olla valmis ja lahjapaketissa) ja asiaa oli muutenkin sinne päin nimittäin Järkikirpparille ja SPR:n Konttiin. Kärkkäisen vieressä olevalta Järkikirpparilta löysin vedettävän ostoslaukun (2 €) äidilleni, joka on vastikään muuttanut maalta kaupunkiin (kauppaan voi mennä ilman autoa, mutta ostoksia tehdään aivan kuin olisi auto mukana) ja mm. markiisikangaspalan (1 €) pyöränistuinsuojaprojektiini, josta tarkempaa tietoa on luvassa kunhan projekti käynnistyy ilmojen edelleen lämmetessä.

Päivän parhaat löydöt tein kuitenkin Kontista, josta löysin kesäksi mm. kuvassa näkyvän käyttämättömän Nanson sinivalkoisen lokki- ja pilvikuviollisen tuubitopin (3,5 €), jota voi käyttää myös hameena. I h a n a! Kaipailin aloittelevana neulojana kutosen puikkoja, jotka kuin taikaiskusta lensivät eteeni Kontissa vain 0,40 euron hintaan ja miltei ostin ne edellisenä päivänä käsityöliikkeestä yli viiden euron hintaan. Kannattaa pitää silmät auki missä tahansa liikkuukin!

Keltainen lanka on nyt kolmosen puikoilla ja siitä tulee kämmekkäät keltaisen keväthuivin seuraksi. Värit ovat ainakin mukavan keväiset!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti