sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Harmaantunut ulkohuussi


Mökkivieras kaatoi huussin vieressä olevan monirunkoisen pihlajan osittain. Yhdessä päivässä ei kaatunut kuin puolet puusta (rungoista) ja koska emme uuvuta vieraitamme loppuun etenkään näin ahkeria joten loput puusta jäi odottamaan seuraavaa vierailua. Kuvassa työ on vielä kesken.

Huusia ei käytettä vaan se on osa vanhempaa puohia ja sen päälle on joku tehnyt linnuntarkkailupaikan?

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Pottumaa ja kasvimaa

Perkasin kasvimaan ensimmäistä kertaa istutuksen jälkee. Rikkaruohoja oli huomattavasti vähemmän etenkin juolavehnää joten kitkeminen auttaa. Kasvimaa laajeni myös hieman edellisvuodesta samoin kuin perunamaa. Istuttamani vihannesrivit ovat kuvasta katsottuna vasemmalta seuraavat: herne, punajuuri, porkkana, porkkana, uudenseelannin pinaatti, lehtisalaatti, persilja ja tilli.  Kuvassa persiljarivi on vielä kitkemättä, koska en erota vielä nousseita taimia.




















Pottumaalla lajikkeiden eron huomaa selvästi. Timo kasvaa kaksi kertaa nopeammin kuin Puikula,jota istutimme lähes koko maan täyteen. Timoa on vain pari riviä kesäpotuiksi ja puikulat säilötään talveksi. Kuvassa oikealla Timoa ja loput Puikulaa noin neljä viikkoa istutuksesta (6.6.2015).