Kirjat

En pidä kirjablogia, koska luen aivan liian paljon ja liian nopeasti. Enkä siksi halua kirjoittaa puolivillaisia arvosteluja kirjoista joista pidän tai en pidä.  Haluan kuitenkin jättää jonkinlaisen muiston kirjoista, jotka olen lukenut ja minkälaisia ajatuksia ne herättivät minussa. Minulla on aina kesken vähintään kaksi kirjaa toinen ruokapöydällä ja toinen yöpöydällä. 

Annan lukemallani kirjalle tähtiä yhdestä viiteen sekä miinus- ja plus-merkit. Tähteä * en suosittele ja tähti** on luettava ja tähti***** on supernovaluokkaa.


** 5.12.2013 Lotat vapaan valkean Suomen. Elise Turpeenniemi. Gummerrus kirjapaino Oy 1991. Kirja on kertomus rintamalottien sotakokemuksista ja perustuu kirjoittajan omiin muistelmiin ja muihin haastatteluihin.

Hieman sekava muistelmateos, ei niinkään ajallisesti mutta sanallisesti. Järkyttävintä oli tieto, miten lottia kohdeltiin sodan jälkeen: haukittiin huoriksi vaikka vapauttivat yli 25 000 miestä rintamalle. Varmaan olisi kiva miehenä näpytellä kirjoituskonetta korsun suojassa sillä aikaa kun naapurin ukko väistelee luoteja etulinjassa. Lotat toimivat myös sairaaloissa lääkäreiden ja sairaanhoitajien apuna, ja ruokkivat sekä vaatettivat miehiä rintamalla. Kaikkiaan 288 lottaa kuoli taisteluissa vapaan Suomen puolesta.

-----Osin luetut:
 Vogue Fashion Muodin luojat, muotia yli 100 vuoden ajalta. Linda Watson. Readme 2010. Dokumentaarinen teos. Kirjassa käydään läpi muodin historia ja esitellään 250 muotisuunnittelijaa. Luin mielenkiintoisen historia osan, jossa oli kauniita kuvia kustakin ajanjaksosta ja skippasin suunnitelijamuotokuvat.

Adolfin linna. Norman Mailer. Gummerus 2007.Kirja on fiktiivinen kertomus Adolf Hitlerin nuoruusvuosista. Kertojana toimii mikä muukaan kuin paholaisen kätyri. Jaksoin lukea tiiliskiveä puoleen väliin asti, kunnes mielenkiinto lopahti. Kirja jäi jotenkin jannaamaan paikoilleen ja ajatusleikit ihmishirviön synnystä olivat liian hienovaraisia ja pitkästyttäviä kiinnostaakseen loppuun saakka.


** 18.12.2013 Vihollinen vuoteessa, Coco Chanelin salainen sota.Otava 2011. Dokumentaarinen teos. Kirjan kirjoittaja on koonnut arkistotietoa ympäri maailmaa ja paljastaa CC:n osallisuuden natsisaksan politiikkaan. CC pelastui kuolemantuomiolta suhteidensa avulla.

Ensimmäinen tunne oli järkytys ja inho, miten ihminen voi alentua ajamaan säälittömästi omaa ja ystävien etua (yritti vallata natsien avulla juutalaisten omistaman hajuvesiyhtiön, pelasti ystävänsä Mussolinin intergrointileiriltä), käyttämään hyödyksi suhteita (pelasti oman maineensa sodan jälkeen turvautumalla mm. Churchillin apuun), nauttimaan viiden tähden illallisia Ritzissä natsien kanssa, kun maanmiehet tonkivat roskiksia etsiessään jotakin syötäväksi kelpaavaa (CC myös asui hotellissa koko miehityksen ajan). Toisaalta CC:n käyttäytyminen oli m e l k o inhimillistä, mutta nyt kirjan luettuani näen kuuluisan kirjainparin yllä aina hakaristin tumman varjon. Luin kirjan hyppien, melko puuduttavaa tekstiä paikoin.

**+ 30.12.2013 Aitoa peliä: Kvanttipainovoima 1. Justina Robson. Jalava 2013.Erikoinen yhdistelemä scifiä, fantasiaa ja chic litiä.

Aitoa peliä on aivan omaa luokkaansa kaiken scifin, fantasian ja chic litin keskellä. En tiedä mihin genreen kirjan pitäisi sijoitua ja onko sillä niin väliäkään. Tarjolla on seikkaluja ulottuvuuksien välillä, haltijan ja kyborgin välistä seksiä ja keijujen outoja touhuja ja musiikkibisnestä. Hauska kirja, mutta ensimmäinen puolisko oli juonellisesti melko tylsää kerrontaa, jota jaksoin lukea vain miellenkiinnon vuoksi (maan pinnalla tapahtunut kvanttiräjähdys oli avannut reitit toisiin maailmankaikeuksiin, joita kansoittivat mm. keijut, haltijat, demonit, kuolleet ja elementaalit). Kirjan loppu oli huomattavasti alkua parempi, mutta alun epätasaisuuden takia vain kaksi tähteä ja plussa (mielikuvituksesta)

***6.12.2014 Sysipimeä. Pekka Hiltunen. Werner Söderström Oy. Mukaansa tempaava dekkari, joka sijoittuu internetin maailmaan.

Hiltunen kirjoittaa sujuvaa ja helposti luettavaa tekstiä, joka ainakin minulla on dekkarin vaatimuksena. Lisäksi henkilöhahmoja ei ole liikaa (mihin monet dekkarit kompastuvat) ja kirjan jännitys kantaa loppuun asti aina viimeisille sivuille. Tykkäsin.

*-11.1.2014 Näkymätön tytär. Felicia Feldt. Otava. Dokumentaarinen teos. Omaelämänkerta lapsesta, joka kasvoi tunnetun ruotsalaisen Anna Wahlgrenin kasvatusgurun kasvattamana.

Joku naistenlehti suositteli lukemaan ja sen perusteella lainasin kirjastosta.Luin yhtenä unettomana yönä. En tykännyt. Sekavaa jorinaa ja liikaa takaumia, joita ainakaan minä en pystynyt ymmärtämään. Kirja olisi kaivannut muokkaamista. Ja paljon.

**17.1.2014 Hypnotisoija. Lars Kepler. Tammi. Ruotsalainen rikosromaani, jossa vilahtelee myös suomalaisia sivurooleissa.

Takakannen perusteella kirja on saavuttanut suurta menestystä naapurimaassa, en ymmärrä miksi? Alkuastelma oli hyvä, raa´asti murhattu perhe, josta säilyi vain perheen poika elossa. Poika on vakavasti loukkaantunut ja apuun kuulusteluun kutsutaan hypnotisoija, joka samalla joutuu mukaan painajasmaiseen tapahtumien ketjuun. Sekavasti kirjoitettu kirja, jossa kuljetetaan kahta tarinaa ketjuna. En tiedä johtuko rakenteiden irrallisuus siitä, että kirjan on poikkeukselliseti kirjoittanut pariskunta yhdessä. Luettava muttei nautittava.

*****19.1.2014 Koti maailman laidalla. Michael Cunningham. Gummerus. Luettu ruokapöydässä. Yhdysvaltalaisen kirjailijan eetterisen herkkä ja kaunis kehityskertomus kahdesta miehestä ja heitä hieman vanhemmasta naisesta.

Joskus harvoin löytää kirjan, jota lukiessa täytyy ihmetellä kirjoittajan taituruutta vangita yksi ainoa kiitävä hetki elämästä niin vaivattomasti, että lukiessaan löytää itsensä uudelleen. Tykkäsin kovasti, Cunningham on mestarillinen sanankäyttäjä ja kaiken huipuksi tarina jaksoi kantaa loppuun asti vaikka kieli hipoi täydellisyyksiä. Täydet viisi tähteä!

***+ 24.1.2014 Fraktaaliruhtinas. Hannu Rajaniemi. Gummerus. Kovaa scifiä. Englanniksi kirjoittavan Rajaniemen toinen teos Kvanttivaras-trilogiassa.

Toinen teos ei aivan yltänyt ensimmäisen tasolle, mutta luettavaa tekstiä oli tämäkin vaikka välistä joutuikin miettimään mitä eri termit kuten gogoli tarkoittavat (kaipaisi jonkinlaista selitysosaa). Kirjailija on väitellyt tohtoriksi säieteoriasta, mikä osiltaan selittää lukijan ymmärryksen puutteen ja ahneuden ymmärtää millainen meidän mahdollinen tulevaisuus on, mutta loppujen lopuksi kirjailija ei uskaltanut irroitella tarpeeksi (ehkäpä ne tieteen kahleet rajoittivat).

***+ 30.1.2014. Käännöksiä. Jean Kwok. Bazar. Luettu ruokapöydässä. Kaunokirjallisuutta. Osittain omakerrallinen kasvukertomus kiinalaisesta tytöstä, joka muuttaa äitinsä kanssa Yhdysvaltoihin. Oprahin suosittelema.

Hyvin kirjoittettu kertomus, joka alkaa kirjan lopussa jo muistuttaa satua. Kirja laittaa miettimään mitä tapahtuu niille lapsille, jotka eivät ole yhtä älykkäitä kuin päähenkilö (valmistuu lääkäriksi Yalesta) ja mistä USA:n rikkaat saavat rahansa. Vahvistaa käsityksiä siitä miksei rapakon takaa löydy minun onnenmaata.

***+ 5.2.2014. Pilvilinna romahtaa. Stieg Larson. Ruotsalainen dekkarisarja (Millenium), joka loppui 3. osaan kirjailijan yhtäkkiseen menehtymiseen. Sarjasta piti tulla 10.osainen. Pilvilinna romahtaa on sarjan 3.osa ja viimeinen osa. Myös 4.osa on julkaistaan joskus tulevaisuudessa, mutta sitä ei ole kirjoittanut loppuun alkuperäinen kirjailija (vain 200 ensimmäistä sivua)

En yleensä pidä ammattitoimittajien kirjoittamasta fiktiosta. Se on tylsää, kuivaa ja mitäänsanomatonta. Larsonin toekset ovat sen sijaan olleet täynnä toimintaa ja viihdettä. Ehkä toimittajatausta käy ilmi jossain kohdissa, joissa teksti on liian selittelevää. Tykkäsin. Viihdyttävää lukemista.

** 10.2.2014. Merenneito. Camilla Läckberg. Gummerus. Ruotsalainen dekkari. Kirjan parasta antia oli se, että loppuratkaisu ja syyllinen antoi odottaa itseään viimeisille sivuille, se oli myös sujuvasti kirjoitettu, mutta muuta hyvää siitä ei löytynytkään. Jaksoin lukea loppuun vaikkakin hyppien sivulta toiselle. Kirjailijan kuudes teos, joten ehkä kisaväsymystä havaittavissa. En suosittele.

**+ 16.2.2014. Belsassarin tytär.Barbara Nadel. Moreeni. Brittiläinen dekkarisarja, joka sijoittuu Istanbuliin. Turkkilainen komisario Cetin Ikmen ratkoo juutalaiskorttelissa tapahtunutta raakaa murhaa. Jostain kumman syystä tarina miellytti minua, ehkä syynä oli tarinan sivujuonteina olleet Venäjän vallankumous sekä natsi-Saksan nousu ja tuho, jotka kiinnostavat historian harrastajaa tai ehkä omaperäinen kuvaus turkkilaisesta salapoliisityöstä. Ihan luettava, voisin lukea toisenkin osan jos se on suomennettu.

*19.2.2014. Myyttien lyhyt historia. Karen Armstrong. Tammi. Faktaa. Luettu ruokapöydässä. Teos aloittaa Myytti-sarjan, jossa kirjailijat eri maista kertovat uudelleen tunnettuja myyttejä. Karen kertoo kirjassa, mitä myytit ovat, miten ne ovat kehittyneet aina kivikaudelta nykyaikaan ja miksi me yhä tarvitsemme niitä. Aika suppea teos, mutta kohtalaisen helppolukuinen. En oikein saanut mitään uutta irti ja tämän perusteella en ainakaan lukisi sarjaa. Aiheesta on paremminkin kerrottuja kirjoja.

***23.2.2014. Apinatalo. Sara Gruen. Bazar. Kirjastossa luokiteltu scifiksi, mutta mielestäni ehkä enemmän jännityskirjallisuutta (sillä Bonobojen älykkyys ei kovin paljon poikkea kirjassa esitetystä). Mukavasti kirjoitettu ja koukuttava kertomus, jonka perusteella aion lukea kirjailijan ensimmäisen teoksen Vettä elefanteille, josta on jo tehty Hollywood-elokuva. Alkuperäinen on aina paras, olkoon kyse kirjasta tai elokuvasta.

**-27.2.2014. Laitos. Simon Lelic. Like. Hieman puuduttava kertomus nykypäivän Englannista, jossa hallitus sulkee ihmisiä salaiseen laitokseen terrostilain nojalla. Daily Herald vertaa kirjaa Kafkaan ja Orwelliin, mikä on vähän liiottelua. Ei kirjailija heidän tasoonsa yllä. Luettava kirja, mutta jäi jotenkin vajavaiseksi varsin tärkeältä aiheelta, kun maammekin on laajentamassa poliisin valtuuksia.

***13.3.2014. Vieras. Riikka Pulkkinen. Otava. Poikkeuksellisesti ihastuin kirjailijaan esikoisteoksesta (Raja) tehdyn näytelmän perusteella, joka esitettiin aikoinaan kaupungin teatterissa, vaikka en ollut lukenut hänen teoksiaan yhtään. Näytelmän perusteella yritin lainata teosta koskaan siinä onnistumatta, koska varauksia oli toista sataa, mutta nyt sain yllättäin käsiini kirjailijan toisen teoksen kirjaston palautushyllystä. Tarinaan oli isketty iso koukku, joka pidätteli otteessaan loppuun asti, mutta muutoin kirjaan oli lisätty liikaa teemoja/aiheita (mm. muukalaisuus, uskonto, itsensä etsiminen, anoreksia). En oikein päässyt kirjaan sisälle, kun teemojen tulva söi niiltä pohjan ja lopulta kaikki jäi pintaraapaisuksi, muutoin hyvä kirja. Tykkäsin.

* 26.3.2014. Tulivana. Diana Gabaldon. Gummerus. Neljä pienkertomusta, jotka liittyvät Gabaldonin muihin kirjoihin. Gabaldon kuuluu niihin harvoihin kirjailijoihin, joihin ihastun heti, mutta innostus hiipui kirjojen (matkantekijä-sarja) huonontentuessa sarjan loppupäässä (tosin Lumen ja tuhkan maa on voittanut useita palkintoja, mutta en minä pidä kaikista Finlandia-palkituista kirjoistakaan). Tulivanan lainasin kirjastosta lähinnä menneiden aikojen kunniaksi (ilmestynyt 2012), ja luin sen puoliväkisin loppuun. Paikoittain Gabaldon onnistuu kertomuksessa, mutta niitä helmiä kaivellessa täytyy lukea puuduttavaa jaarittelua sivukaupalla.

*** 27.3.2014. Säkenöivät tytöt. Lauren Beukes. Schildts&Söderströms. Etelä-afrikkalainen jännitysromaani, jossa on iso annos scifiä. Murhaaja matkustaa talon avulla ajassa murhaten tyttöjä, jotka säkenöivät. Luin muutamia arvioita kirjasta, missä ihmeteltiin talon alkuperää tai sen tarkoitusta ja miksi Harper murhasi säkenöiviä tyttöjä? Minun mielestä kirjailija yrittää kertoa ettei pahuudella ole välttämättä rajoja eikä syitä. Kirjan murhaaja Harper murhaisi luultavasti muutenkin ilman taloa ja sen tarjoamaa mahdollisuutta matkustaa ajassa. Jotkut vain ovat pahoja ja surmaavat omaksi ilokseen. Beukes ei saarnaa ja tuomitse, mutta käsittelee sinänsä viihdyttävän jännitysromaanin pinnan alla vakavia asioita: rotusortoa, tasa-arvoa, huumeita jne. Pahuuden ei tarvitse ole fyysistä kuten Harperin veitsen käyttö se voi olla myös salakavalampaa vaikeasti tulkittavampaa muotoa pahuudesta myös järjestelmästä voi löytyä pahuutta.Kirjan loppu on kutkuttava aikasilmukka.

Tykkäsin. Kirja oli hyvin kirjoittettu viihdetta ja herätti ajatuksia. Päähenkilö Kirby, joka oli ainoa murhayrityksestä selvinnyt, oli helposti lähestyttävä, kirjan konna Harper oli säälittävä ihmisenä, mutta pelottava rikollisena ja murhakuvaukset on esitetty murhaajan näkökulmasta, joten ne ovat poikkeuksellisen raa`at.

**+ 31.3.2014. Kellokosken prinsessa. Ilkka Raitasuo&Terhi Siltala. Like. Elämänkerta ehkä Suomen kuuluisimmasta mielisairaalapotilaasta ja historiikki suomalaisesta mielenterveystyöstä. Kirjoittajana mielenterveyshoitaja ja tutkija. Aika lempeä katsaus suomalaisiin mielisairaaloihin aikojen saatossa. Lobotomia ja muut erikoishoidot mainittiin, mutta muuten elo oli kuin satumaassa.

***+1.4.2014. Poika raidallisessa pyjamassa. John Boyne. Bazar. Kaunokirjallisuutta. Näennäisen yksinkertaisesti kirjoitettu romaani pienestä pojasta toisen maailmansodan keskellä. Oudolla lapsenomaisella tavalla koskettava kirja ja sen rakenne on erikoinen. Tykkäsin.

*-3.4.2014. Karmea totuus avaruudesta. Kjartan Poskitt. Tammi. Ärsyttävällä tekohumoristisella tavalla kirjoitettu tietoteos avaruudesta. Soveltuu idiooteille tai alakoululaisille. Jotain hauskaa löytyi pistäytydäämpä naapurissa kappaleissa (esim. Venuksen olosuhteet ja millainen venuslainen olisi?), muuten ärsyttävä kirja, mutta luin loppuun kun ei nukuttanut ja töllöstäkään ei tullut mitään katsomisen arvoista ja olen idiootti.

***+ 5.4 .2014. Isku. Douglas Preston. Gummerus. Mukaansa tempaava jännäri, jossa on ripaus scifiä. Yllätyksiä paljastuu tipottain ja loppuhuipennus saavutetaan vasta viimemetreillä. Tykkäsin todella viihdyttävä jännäri, jonka parissa olisi viihtynyt pitempääkin. Ainoastaan kirjan konna oli jokseenkin epäuskottava. Huom! Lukulistalle Lincoln Child.

***+ 9.4.2014. Tuulen avain. Stephen King. Tammi. Lempikirjailijani uusin teos Musta torni-sarjaan. Kirja on itsenäisesti luettava osa (sijoittuu 4 ja 5 osan väliin) massiiviseen 8-osaiseen kirjasarjaan, joka kertoo revolverimiehen matkasta Mustalle Tornille. Tykkäsin, vaikka kirja ei tuonut mitään uutta sarjaan, mutta tarina oli viihdyttävä kuten aina Kingin työkalupakista löytyvät aarteet.

**+ 10.4.2014. Huimaavat korot - Luksuskenkien vaarallinen viehätys.Mirja Tervo. Atena.  Hauskasti kirjoitettu teos, jossa puolitoista vuotta New Yorkilaisessa luksuskenkäkaupassa työskennellyt Tervo (ammatiltaan etnologi) yrittää ymmärtää korkokenkien sukupuolitettua käytäntöä ja selittää korkokenkiin ja luksusmerkkeihin liittyviä etnologisia ilmiöitä. Tutkivasta asenteesta huolimatta kirja on sangen viihdyttävä ja sopii kaikille muodista kiinnostuneille vaikka voikin romuttaa kuvan koroilla keikailevasta naisesta. Kirja kertoo luksuskenkäkaupan arjesta ja asiakkaista myyjän näkökulmasta. Tykkäsin.

*+ 14.4.2014. Täysillä - omaelämänkerta. Sharon Osbourne. Ajatus kirjat. Tunnustan olen täysin koukussa hyviin tai muuten vain mielenkiintoisiin tosi-tv-ohjelmiin. The Osbournes oli yksi genren parhaimpia ohjelmia. Kirja on takakannen mukaan valittu Britannian parhaaksi omaelämänkerraksi vuonna 2005. Hulvaton krja, jossa puhutaan lähinnä ohjelmassa tutuista asioista kuten Ozzyn mönkijä onnettomuudesta pintaa syvemmältä. Jonkin verran paljastuu Sharonin taustaa, kuten asui jo parikymppisenä LA:n hienostoalueella omassa talossa palvelijoineen (ei mikään köyhä tyttö, vaikka upporikkaan rockstaran kanssa naimisiin pääsi). Mielenkiintoinen kirja sarjaa katsoneille, muuten ei kannata vaivautua.

**+ 20.4.2014. Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa. Barbara Demick. Atena. Yhdysvaltalaisen toimittajan kirjoittama kirja, joka pohjautuu kuuden Pohjois-Koreasta loikanneen ihmisen haastatteluihin. Teos valoittaa maailman totalisaarisimman valtion kansalaisen arkipäivää ja mihin oikein perustuu sen hallinnon säilyminen vielä nykyaikana. Mielenkiintoinen teos maailman oudoimmasta suljetusta valtiosta, jota vain harvat ovat päässeet näkemään ja silloinkin vain rakennetuja kulisseja, joiden takana eletään toisessa todellisuudessa. Todellisuuden, jonka osan näet vain kirjan lukemalla.

** 24.4.2014. 60 tuntia. Dean Koonz. Gummerus. Trilleri, jossa päähenkilön täytyy toimittaa sieppaajille kaksi miljoonaa dollaria saadakseen vaimonsa takaisin; elävänä. Koonzin kirjoja lukee niiden juonen vuoksi. Hän osaa joskus yllättää lukijansa perusteellisesti, vaikka jossain määrin kyllästyttää lukijansa iänikuisilla seetripuilla ja täysikuulla, talojen arkitehtuurilla,  ihmisten mielentilapohdinnoilla ja ongelmaisilla parisuhteilla, jotka ovat lähes kirjailijan tavaramerkkejä. Hän selittää liikaa asioita, mutta siitä huolimatta osaa säilyttää tunnelman arvaamattomana. Ei parhaimpia teoksia, mutta ihan luettava, jos ei muuta löydy kirjahyllystä.

**+ 28.4.2014  Musta mies.  Richard Morgan. Like. Miehekäs ja vauhdikas scifi-toimintatrilleri. Geneettisesti muokattu variantti-13-sotilas karkaa Marsin siirtokunnasta ja ryhtyy kylvämään tuhoa Amerikassa, joka on jakaantunut kahteen valtioon: fundealistiseen länteen ja vapaamieliseen itään. Variantin voi pysäyttää vain toinen mutantti, musta mies, joka jahtaa murhaajaa läpi maan. Kirjassa pohditaan geenitekniikan mahdollisuuksia ja seurauksia ja sitä mistä yksilö muodostuu; geeneistä, ympäristötekijöistä, kokemuksista vai kasvatuksesta? Kirja voitti 2008 Arthur C. Clarke Awardin.

*-30.4.2014  Olin buddhalainen nunna. Esther Baker. Päivä. Sieppasin kirjan nopeasti mukaan palautushyllyltä. Luulin lukevani buddhalaisen nunnan elämänkerran, mutta kirja paljastui melko nopeasti kristityn kääntymyksen kuvaukseksi, joka jossain vaiheessa on erittäin hankalaa lukea (henkilökohtaisia asioita). Luin sen kuitenkin koska minua kiinnosti lähinnä se millaista elämää buddhalaiset nunnat ja munkit elävät, johon kirja antoikin jonkinlaisen näkökulman.

**- 5.5.2014  Tuntematon elämä. Vieraan elämän synteesi ja Nasan tutkimukset maanulkoisesta elämästä. Peter Ward. Ursa. Tietoteos maan ulkopuolisesta elämästä ja Ward on biologian ja palenteologian professori ja toimii Nasan astrobiologian instituutin päätutkijana ja jokseenkin optimistinen tutkija. Ajatuksia herättävä teos, jossa vierasta elämää etsitään myös jalkojemme alta, omalta maapalloltamme. Mksi? Sen tiedät lukemalla kirjan.

*-8.5.2014  Katso ihmistä! Michael. Moorcock. Vaskikirjat. Scifi. Ryhdyin lukemaan kunnes huomasin, että olen lukenut kirjan aikaisemmin, mutta en muistanut loppuratkaisua aivan tarkkaan, joten lukaisin uudelleen (pienoisromaani). Päähenkilö matkustaa aikakoneella muinaiseen Palestiinaan todistaakseen omin silmin Jeesuksen ihmeteot pääsiäisen aikaan. Voittanut Nebula-palkinnon 1967. Aihepiiri, historia, kiinnostaa, muttei minun makuuni sopiva teos. 

**+ 9.5.2014 Pako Pohjois-Koreasta - Leiri 14. Blaine Harden. Gummerus. Yhdysvaltalaisen toimittajan kirjoittama kirja, joka pohjautuu keskitysleirillä nro 14 syntyneen Pohjois-Koreasta loikanneen ihmisen haastatteluun.Uskomaton tarina epäinhimillissä oloissa kasvaneen miehen elämästä ja pakomatkasta halki Kiinan. Niin epätodellinen tarina, että sen on vaikeaa uskoa olevan todellisuutta monille ihmisille myös tänään.

***+ 12.5.2014 Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä. Hannele Klemettilä. Atena.  Tietoteos/Historia. Teos valoittaa millainen oli ihmisten ja eläinten suhde keskiajalla. Suhde paljastuu yllättävän lämminhenkiseksi vaikka ylilyöntejäkin tapahtuu. Yllättäen Leonardo da Vinci paljastuu vakaumukselliseksi kasvisyöjäksi, vaikka ihmisruumiin kuvaajasta ja aikansa yleinerosta olisi odottanut toisenlaista luonteenkuvausta. Hyvä kirja, jossa on paljon kuvia ja mielenkiintoisia aiheeseen littyviä henkilökuvia. Tykkäsin.

**+ 16.5.2014 Arkkienkeli. Robert Harris. Seven. Trilleri. Historiantutkija saa konfrenssimatkalla tietää Stalinin kadonneesta päiväkirjasta ja alkaa armoton pikajuoksu kirjaa hamuavien viranomaisten ja mafian kanssa. Stalin päiväkirja johdattaa tutkijan Moskovasta hyiseen Arangeliin, josta löytyy Stalinin jättämä hirmuinen perintö jälkipolville. Kirja piti mukavasti otteessa jännittävään ja ehkä yllättävään loppuratkaisuun asti.

**+19.5.2014 Kaukomatkaajan luontoharmeja. Kummallisia, vaarallisia ja pelottavia etelän eliöitä. Iiris Kalliola ja Matti Nummelin. Tammi. Suomalaisen biologipariskunnan opaskirja etelän oudoista olioista, ja kuinka välttää niiden aiheuttamat vaarat sekä mitä tehdä kun esim. merikäärme puraisee kädestä. Asiantunteva opus, mutta olisin kaivannut lisää vaarallisia tositarinoita viidakosta.Yllättävän paljon ja läheltä (mm. Turkista) löytyy erittäin vaarallisia myrkkykäärmeitä. Hui kauhistus!

***+ 25.5.2014  Salattuja voimia. Opas valoisille ja pimeille poluille. Johanna Sinisalo. Teos. Kirja ei ole opas wiccaan tai okkultismiin vaan patikointiin, vaellukseen tai retkeilyyn hieman lyhyemmillä poluilla tai kuukausien maratonvaelluksilla. Kirja koostuu patikkaretkien innoittamista tarinoista, mutta mukaan mahtuu myös aitoja kertomuksia matkan varrelta. Kirjailija Sinisalo on kokenut patikkaretkeilijä, joka on reissanut reppu selässä ja teltta kainalossa ympäri maailmaa. Kirjan lopussa on noin 60 sivuinen opas vaeltajille. Nyt luettuani kirjan haluaisin lähteä heti, jos ei nyt suurelle Karhunkierrokselle niin ainakin pienelle sellaiselle.

*+ 28.5.2014 Kyyroksen kirja, Kuninkaan korva osa 1. Tom Erik Arnkil. Teos. Historiatrilleri. Jokseenkin pitkävetinen kertomus juutalaisen kangaskauppiaan pojasta, joka sattumien oikuista päätyy kuninkaan korvaksi (vakoojaksi) Persiaan 500 vuotta ennen ajanlaskua, jolloin kirjoitettiin vielä nuolenpääkirjoituksella. Siinä ja siinä jaksanko lukea toisen osan moniosaisesta historiasarjasta, luultavasti en jaksa edes selailla parempia kohtia, joita löytyi ihan kiitettävästi muttei tarpeeksi.

**- 5.6.2014. Mikro. Michael Crichton ja Richard Preston. Otava. Scifi. Kirjailijan Mikro-romaanin käsikirjoitus löydettiin keskeneräisenä kirjailijan kuoleman jälkeen ja sen viimeistellyt R.P. Kirjailija on aina mielestäni kirjoittanut hyvää viihdekirjallisuutta: aivot narikkaan ja menox. Tällä kertaa tarina ei kantanut loppuun saakka (juoni oli huono)ja idea oli loppuun kaluttu (vrt. kirjailijan aikamatka) ja mittakaavavirheitä oli paljon (myös muiden kuin insinöörien havaittavissa olevia). Virheistä huolimatta kirja piti lukijan otteessaan miltei loppuun asti.

**- 9.6.2014. Saamelandia. Magne Hovden. Otava.  Huumori. Norjalainen veijaritarina kahdesta hieman yksinkertaisesta kaverista, jotka päättävät perustaa saamelaisen elämyspuiston (Saameland) Kirkniemeen ja  tienata kesäkuukausina tarpeeksi, että pääsee etelän lämpöön asumaan talveksi. Pojat eivät tiedä saamelaisesta kulttuurista mitään; syöttävät poroille koiran ruokaa ja värjäävät taikajuoman (venäläisiltä ostetun kotipolttoisen vodkan elintarvikevärillä punaiseksi), varastavat suomalaiselta matkailuyrittäjältä poronnahkateltat (paljon viittauksia Suomeen) ja tarina jatkuu hupaisasti kirjan loppuun asti. Huumori on vaikea laji, mutta ihan keskiarvokäyrille kirja sijoittuu. Ja tykkään norskeista. =)

**+ 14.6.2014. Femme Fatale. Murhaavan hurmaavat naiset. Marie Smith (toim.) Book-studio. Rikosnovellikokoelma, joka sisältää 15 mysteeriä. Mieleen jäi Parrin lasten tapaus: Antonia Fraser ja Syyllisyydentunnot: Celia Fremlin, myös Ruth Rendelin tarina Kauan eläköön kuningatar ja Christien Mittanauhamurha jäivät mieleen hyvinä tarinoina. Murhaavan mukava kirja, jonka parissa aika kului luodinnopeasti.

**+ 18.6.2014. Taudinkantaja. Ken McClure. Moreeni. Rikosromaani.Vauhdikas romaani Englannissa leviävästä Ebola-virusta muistuttavasta taudista. Tohtori Steven Dunbar yrittää etsiä taudin alkuperää, mutta uusien ihmisryhmien sairastuessa tohtorin keinot käyvät vähiin, kunnes yhteinen linkki sairastuneiden välillä löytyy. Viihdyttävä ja mukaansa tempaava kirja, kuin katselisi jotain tusina sairaalasarjaa.

*+ 26.6.2014. Marlenen Dietrich. Sininen enkeli. Donald Spoto. Ajatus kirjat. Omanelämänkerta. Kesällä ei tule luettua paljon kirjoja ja tämänkin teoksen otin mökille jo viime kesänä ja vasta nyt sain sen luettua loppuun  Melko paljon elokuvakritiikkiä sisältävä kirja, joka on aarrearkku elokuvaharrastajalle, mutta minut jätti jokseenkin kylmäksi.Mehevät juorut liitetään osaksi MD:n elokuvarooleja mm. viimeisin kasvojen kiristys plastiikkakirurgialla vaikutti roolihahmon ulkonäköön karmaisevalla tavalla (pitäisi nähdä filmi tai olla tietoinen siitä ennenkuin voi olla yhtä mieltä kirjoittajan kanssa). Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi kirjan luettua että jo silloin elokuvatähdet juoksivat ikuisen nuoruuden ja kuolemattomuuden perässä.

***13.7.2014. Pintakuvio. Uusi kulttuuri-romaani. Iain M. Banks. Gummerus. Avaruusscifi.  En kovin aktiivisesti seuraa scifigenreä, vaikka se mielilukemiseeni kuuluukin ja kulttuuri-romaanisarja on jäänyt huomaamatta. Onneksi kirjastossa sattui sarjan uusin kirja käteen. Se tarjosikin viihdyttävää avaruusseikkailua yli 700-sivun verran. Tykkäsin, mutta suosittelen kirjaa vain genren lukijoille, sillä sen verran Banks jaarittelee neliulotteisten hyperälykkäiden keinoälyjen hallinnoimista kilometrien pituisista hyperavaruusmatkoihin kykenevistä avaruusaluksista.Lukulistalla koko koko romaanisarja.

** 14.7.2014. Happy Family. David Safier. Bazar. Huumori. Saksalaisen journalistin/käsikirjoittajan teos onnettomasta Wunschmannien perheestä, jonka sattumalta kiroaa Baba Jaga kuuluisa noita-akka. Perhe muuttuu hirviöksi: äiti vamppyyriksi, isä frankestainiksi, tytär muumioksi ja poika ihmisudeksi. Perheen on tavoitettava kuolemansairas noita, jotta kirous saataisiin poistettua. Ennen perheen ja noidan kohtaamista seikkaillaan mm. Egyptissä, jossa otellaan mm. Imhoteppiä vastaan. Ihan kiva vaikka pidin enemmän saamelandiasta. Lukulistalle kirjailijan esikoisteos Huono karma. 

***19.7.2014. Akhilleen laulu. Madeline Miller. Basam-books. Historia. Teos on voittanut orange prizen. Ihan kiva vaihtoehtoinen kertomus siitä, mitä tapahtuikaan Troijan sodassa. Homofiilinen ja kiva tarina.

***23.7.2014. Steampunk! Koneita ja korsetteja. Osuuskumma. Höyryskifi. Yhdeksän suomalaisen eri kirjoittajan novellikokoelma, jossa sihisevät höyrykoneet ja kilkattavat kellokoneet ovat mekaanikan täyttämää todellisuutta romantiikkaa unhoittamatta. Erityisesti pidin Magdalena Hain Vaskimorsiamesta ja J.S.Meresmaan Augustinesta, joiden naisnäkökulma viehätti ja novellien rakenne oli napakka, mitä ei voinut sanoa kaikista antalogian novelleista. Mukava yllättäjä oli myös Heikki Nevalan Hevostuhatjalkainen, joka iski suoraan lukijan palleaan yhdistämällä häijyt steampunkiin. Myös kokoelman viimeinen kertomus Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää oli nautinnollinen lopetus mukavalle antalogialle.

*+ 7.8.2014. Ihmisyyden rajalla. Viktor E.Frankl. Seven. Elämänkerta. Itävaltalaisen psykiatrin omakohtainen kertomus keskitysleirien elämästä. Järkyttävät kokemukset johtavat kirjoittajan kehittämään logoterapian, joka on eräs psykoterapian muoto. Kirja jakaantuu kahteen osaan: kokemuksia keskitysleirielämästä ja logoterapian peruskäsitteet. Kirjoittaja analysoi kliinisesti tiedemiehen tapaan keskitysleirin tapahtumia ja kertoo millaisena leirin elämä kuvastui tavallisen vangin mielessä.

** 10.8.2014. 16 tarinaa toivosta. Tammi. Novellikokoelma. Syöpäsäätiön roosanauha-kampanjan kirja, jonka tarinat liityvät usein syöpäsairaan naisen elämään. Liikuttavia ja ihania tarinoita, joiden kirjoittajina on Suomen eturivin kirjailijoita kuten Pauliina Susi, Katja Tukiainen ja Anna Kortelainen.

** 17.8.2014. Sieluni kyyneleet. Kim Hyun Hee. Bon. Elämänkerta. Pohjoiskorealaisen vakoojaksi koulutetun tytön tarina. Tyttö räjäytti Souliin matkanneen matkustajakoneen matkatavaroihin kätketyllä matkaradiolla, joutui kiinni lentokentällä, tuomittiin kuolemaan Etelä-Koreassa pidetyssä oikeudenkäynnissä ja armahdettiin myöhemmin, koska tyttö todettiin aivopestyksi kotimaassaan.

** 24.8.2014. Seitsemän päivää ilman. Monika Peetz. Minerva. Viihdekirjallisuus. Saksalaisen kirjailijan aiemman menestysromaanin Tiistaisiskot itsenäinen jatko-osa. Viisi ystävätärtä (Tiistaisiskot) matkustavat syrjäiseen linnahotelliin, missä he osallistuvat viikon mittaiseen paastoon. Humoristinen ja viihdyttävä kirja itseään etsivistä keski-ikäisistä naisista.

**+27.8.2014. Pyramidi. Henning Mankell. Seven. Wallander-dekkareiden "ensimmäinen" osa, joka kertoo mitä Wallanderille tapahtui ennen tammikuun kahdeksatta päivää 1990, jolloin ensimmäinen varsinainen rikosromaani alkaa. Kirja koostuu viidestä lyhyestä kertomuksesta, jotka valoittavat ruotsalaiskomisarion elämää. Ensimmäinen lukemani Wallander-kirja, aiemmin olen seurannut ruotsalaista sarjaa televisiosta (brittiversio oli jotenkin tekotaiteellinen versio skandinaavisesta elokuvatraditiosta).

*** 1.9.2014. Lyhyehköjä päiviä. Anna Katharina Hahn. Lurra editions. Kaunokirjallisuus. Saksalaisen kirjailijan kertomus nyky-yhteiskunnasta, jossa asuinpaikka määrää statuksen, mutta todellisuus on jotain muuta. 

*+ 7.9.2014. Tuli. Katherine Neville. Bazar. Historiallinen seikkailuromaani. Pari vuotta sitten luin kirjailijan esikoisteoksen Kahdeksan, joka oli noussut vuonna 1988 bestselleriksi Jenkeissä ja muualla maailmassa. Tuli jatkaa salaperäisen historiallisen shakkipelin ympärille kietoutuvaa tarinaa, joka on täynnä juonniteluja maailman mittakaavassa, sotia, vallanhimoa, vihaa ja rakkautta. Tavallaan viihdyttäviä teoksia molemmat, mutta täynnä mitä omituisimpia ja epäuskottavampia juonenkäänteitä mitä olen ikinä kirjoissa tavannut ja jotenkin kirjoissa aistii 80-luvun tunnelman, mikä on positiivista. Oudoista käänteistä huolimatta vallan viihdyttävää lukemista esim. aurinkolomalle.

*** 19.9.2014. Hämärän partio. Sergei Lukjenko. into. Kauhufantasia. Venäläisen kirjailijan kolmas romaani, joka kertoo muihin kuuluvista päivä- ja yöpartiosta ja niitä valvovasta inkvisitiotista. Muut ovat ihmisiä, jotka pystyvät kanavoimaan voimaa hämärästä niin hyvät (yöpartio)kuin pahatkin (päiväpartio).  Olen lukenut kirjailijan aiemmat teokset, jotka löysin jälleen kerran kuten monet muutkin hyvät fantasiakirjalöydöt kirjaston lasten osaston näyttelytiskiltä? Ja aion lukea kaikki mitä mies päättää kirjoittaa, sillä sen verran kiinnostavaa ja valtavirrasta poikkeavaa tekstiä herra saa aikaiseksi. Lisäksi Venäjä on kiinnostanut minua niin maana kuin kulttuurina viime vuosien aikana.

*** 1.10.2014. Teurastomo 5. Kurt Vonnegut. Tammi. Amerikkalainen klasikko teos, jota kuvataan satiiriseksi, koomilliseksi, humoristiseksi teokseksi sodan mielettömyydestä. En löytänyt kirjasta huumoria tai komiikkaa vaan mielettömyyttä. Hulluutta joka ihmisen saa tappamaan ja lähettämään toisen ihmisen sotaan tappamaan toisen mielettömän ja lopulta kukaan ei ymmärrä ja hallitse sitä hulluutta joka vieri yli euroopan tulisena soihtuna ahmien alleen kaiken järjen hivenen.

***+ 12 .10.2014. 22.11.63. Kennedy ammuttu Dallasissa! Stephen King. Tammi. King ei petä koskaan. Takuuvarmaa viihdettä aikasilmukassa ja sen kiemuroissa. Paksu teos 869 sivua. Ihku laikkii.

*** 15.10.2014. Hiljaiset introverttien manifesti. Susan Cain. avain. Psykologia. Tutkimusten mukaan vähintään 1/3 ihmisistä ovat introvertteja, persoonallisuuksia, jotka ovat hiljaisia, ujoja, harkitsevia, älyllisiä, vaatimattomia, varovaisia ja mietiskeleviä eli päinvastaisia kuin nykyisen kulttuurimme ihannoimia suulaita, seurallisia, lyhytjänteisiä, harkitsemattomia ekstrovertteja, jotka itseohjautuvat kulloisen tunteen perusteella. Mielenkiintoinen kirja, josta on varmasti apua introverttien vanhemmille. Kuinka voi tukea hiljaista lasta koulussa ja opinnoissa? Ehkä jokaisen opettajankin olisi syytä lukea niin saataisiin koko reservi hyötykäytöön?  Meillä on jo ihan tarpeeksi Stubiloita.

 **18.10.2014. Mayojen testamentti. Steve Alten. Bazar. Historiallinen seikkailuromaani, joka nojautuu jo ohimenneeseen aitoon Maya-ennustukseen maailmanlopusta 21.joulukuuta. 2012. Hengissä ollaan vielä ja tehdään ihan omin voimin maailmanloppua ilmastonmuutoksen voimin kenenkään ulkopuolisen sekaantumatta asiaa. We can do it! Asiaa sen kummemin moralisoimatta ihan vauhdikas lukukelpoinen teos, jos ei takerru yksityiskohtiin, ja antaa juonen viedä.

 *-30.10.2014. Ylösnousemus. Steve Alten. Bazar. Historiallinen seikkailuromaani. Kirja jatkaa siitä mihin edellisessä kirjassa Mayojen testamentti jäätiin. Mielestäni todella paljon huonompi kuin edellinen teos. Luin hyppien.

** 20.11.2014. Vihan ja rakkauden liekit. Kohtalona 1930-luvun Suomi. Sirpa Kähkönen. Otava. Historia. Siskolta saatu kirja hyllyjen täyteeksi (kohta loppuu tila viides Billy-hylly ratkeaa kohta liitoksistaan ja yhdestäkään kirjasta ei raskisi luopua). Kirja kertoo ajan ihmiskohtaloista, joista kirkaimpana tähtenä hohtaa kirjailijan edesmennyt isoisä ja hänen rakastettunsa kohtalo Stalinin vainoissa. Kirjan rakennetta ja sisältöa olisi voinut muokata tiiviimmäksi tai tarinallisemmaksi, niin muuten mukava lukukokemus olisi muuttunut vielä vieläkin paremmaksi

**- 20.11.2014. Lyhyt historia lähes kaikesta. Bill Bryson. Wsoy. Tietoteos. Historia. Yleistajuinen palkittu teos luonontieteen historiasta. Paljon hauskoja ja ehkä outojakin  yksityiskohtia suurten tiedemiesten  elämästä

**-3.12.2014. Temppelin salaisuus. Paul Sussman. Wsoy. Rikosromaani. Mielenkiintoinen aihe, joka käsittelee lähi-itää Gazan tilannetta. Israelia ja Egyptiä. Teksti oli sujavaa ja mukavaa luettavaa, ja antoi omalla tavallaan selityksen nykyiselle tilanteelle sekä muslimien että juutalaisten kannalta. Kirjan huonona puolena oli paikallaan junnavuus, pitkävetisyys ja surkea loppu, mutta henkilöt olivat eläviä siitä plussaa (muistan vieläkin millainen egyptiäinen rikoskomisario oli, millainen israelilainen rikomosisario oli ja kuka murhattiin ja miksi ). Mikä on harvinaista dekkarille?

*** 10.12.2014. Hobitti eli sinne ja takaisin. J.R.R.Tolkien. Wsoy. Fantasia. Muistaakseni luin kirjan ensimmäisen kerran noin 12-vuotiaana, jolloin mieleeni jäi Bilbon ja Klonkun tapaaminen sekä sormuksen löytyminen . Nyt kiinnitin huomiota itse tarinan kaareen ja juoneen, joka on tullut tärkeämmäksi mitä vanhemmaksi elän, etenkin scifi- ja fantasiaromaaneissa.Toisaalta kiinnitän enemmän huomiota myös tarinan sisältöön. Siihen mitä kirjailija ehkä haluaa sanoa?
 Päällimäiseksi jäi mieleen metsän haltijoiden vihamielisyys kaikkea uutta ja outoa kohtaan, samoin kuin Smaugin tai jopa Thorinin. Ehkä ne, jotka pystyvät hyväksymään muutoksen ja sopeutumaan siihen ovat onnellisempia kuin ne jotka pysyttelevät menneessä. Toisaalta Beorn pysyy entisessä elämäntavassaan ja muuttuu elämänpiirin kaventuessa.

*** 20.12.2014. Aavikon kyyhkyset. Alice Hoffman. Gummerus. Historiallinen kaunokirjallisuus.Toni Morrison hehkuttaa kirjan kannessa, että 2000-luvun kirjallisuuden merkkiteos. En ehkä koko 2000-luvun merkkiteoksena hehkuttaisi,sillä onhan tässä vielä 986 vuotta aikaa kirjoittaa muuta. Silti kirja on lukemisen arvoinen, vaikka on todella pitkästyttävä ainakin alussa. Kaunista kieltä, uusia ideoita ja näkemyksiä, mitä muuta kirjalta voi vaatia ja harvinaisen paljon mieleenpainuvia.

** 29.12.2014. Aavekauppiaan tytär. Liz Williams.Like. Kauhufantasiarikosromaani. Englantilaisen tohtori-druidi-opettajan teos, joka on puhtaasti rikosromaani, vaikka henkilöt (demonit) ja ympäristö (helvetti) poikkeavat hieman genrestään. Viihdyttävä kirja, jonka parissa joulusuklaat sulivat huomaamatta.

**- 4.1.2015. Viimeinen toivomus. Andrzej Sapkowski. Wsoy. Fantasianovellikokoelma.. The witcher, noituri -sarjan 1.osa. Sarja koostuu viidestä kirjasta ja kahdesta novellikokoelmasta, johon kirja kuuluu. Kirja voitti 2012 Tähtifantasiapalkinnon. Novelleissa päähenkilö Geralt tuhoaa maksusta ihmisiä piinaavia olioita: vampyyreja, kimaroita jms. Tarinoihin oli ympätty omaperäisellä tavalla vanhoja lastensatuja kuten esim. Lumikki-satu. Ei mitenkään mieleenpainuva tai erityisen hyvä teos genressään, mutta omaperäinen. Luen luultavasti sarjaan kuuluvan kokonaisen romaanin sillä novellit jäivät hieman ponnettomiksi.

*** 8.1.2015. Kadonnut symboli. Dan Brown. Wsoy. Jännitysromaani.  Brown taitaa oman lajinsa ja osaa yllättää paatuneenkin lukijan, vaikka toistaa jossain määrin itseään. Mukava kirja viihdettä kaipaavalle ja voittaa jenkkien tusinaleffat.

**-10.1.2015. Tulella kypsennetty. Miten keittotaito teki meistä ihmisiä. Richard Wrangham. Terra Cognita. Tietoteos. Käyttäytymisbiologia. Maineikas kädellisten tutkija esittää mahdolisen syyn ihmisuvun menestykseen maapallolla ja vastaus on keittotaito.

** 13.1.2015. Huono karma. David Safier. Bazar. Huumori. Saksalaisen journalistin/käsikirjoittajan teos kuuluista politiikan toimittajasta, joka kuolee avaruusromun iskuun ja joutuu jälleensyntymisen vaivalloiseen  kehään. Pidin enemmän kirjailijan Happy Familystä, mutta tämäkin oli luettava ja muutama naurunpärskähdyskin pääsi illalla väsyneenä ennen nukkumaanmenoa.

****18.1.2015. Yönäytös. Marisha Pessl. Otava. Jännitys/kauhu. Amerikkalaisen kirjailijan psykologinen jännäri, joka sai oikeasti housut tutisemaan jalassa ja näkemään pahoja unia. Kirja oli niin outo, että se voisi olla totta. Ja totuus on kamalampaa kuin mikään kirjoitettu todellisuus.

**** 19.1.2015. Tuhat loistavaa aurinkoa. Khaled Hossein. Otava. Kaunokirjallisuus. Kertomus kahdesta afgaaninaisesta, joiden kohtalot kietoutuvat yhteen neuvostomiehityksen ja talibanien valtaannousun yhteydessä. Hyvin kirjoitettu kertomus, joka paljastaa millaista on elää takapajuisessa islamilaisessa valtiossa köyhänä naisena. Tirautimpa muutaman kyyneleen sitä lukiessani.

*** 27.1.2015. Tohtori Uni. Stephen King. Tammi. Kauhukirjallisuus. Lempikirjailijani palaa takasin Hohdon tunnelmiin. Dan on kasvanut aikuiseksi ja taistelee alkoholin vihreää käärmettä vastaan. Hohtava pikkutyttö hakee Danilta apua yksihampaisia hirviöitä vastaan, jotka elävät hohtavien ihmisten elinvoimasta. King on uskomaton tarinankertoja joka pystyy loihtimaan uskottavan tarinan mitä uskomattomista aineksista.

***30.1.2015. Paholainen ja herra Silverman. Theodore Roszak. Like. Kaunokirjallisuus. Maallistunut juutalainen homokirjailija joutuu lumimyrskyn takia saarroksiin ahdasmielisten kristittyjen collegeen, missä tilanne lähtee ns. lapasesta. Paljon viittauksia kirjallisuuteen ja pohdintaa kristinuskosta liberaalien ja fundamentalistien välillä aivan kuin Hossein pohti Tuhat loistavaa aurinkoa kirjassa ääriuskonnollisuuden merkitystä lähi-Idässä.

**22.2.2015. Shakkiautomaatti. Robert Löhr. Wsoy. Kaunokirjallisuus. Kirja kertoo fiktion keinoin todellisesta shakkiautomaatista, jonka von Kempelen rakensi 1700-luvun lopulla lahjaksi keisarinna Maria Teresialle. Kone ei tietenkään omannut tekoälyä (vasta vuonna 1996 ihminen hävisi shakissa tietokoneelle) vaan oli huijausta. Konetta ohjaili sen sisällä istuva kääpiö.Kirja yhdistää mukavasti todellisen historian ja fiktiivisen tarinan koneen rakentajasta, kehittelijästä ja ohjaasta.

** 6.3.2015. Tämä on Afrikka. Eero Paloheimo. Wsoy. Dokumentti. Teknillisen korkeakoulun professorin suorasukainen teos Afrikasta ja sen ongelmista, ja miten niitä ei ainakaan tulisi hoitaa.Samaa mieltä proffan kanssa, mutta kuka uskaltaa viedä leivän auttajien suusta?

****8.3.2015. Lohikäärmetanssi 1-2. George R.R. Martin. Kirjava. Fantasia. Lohikäärmetanssi on fantasiaeepoksen Tulen ja jään laulu viides osa. Loistavan kirjailijan, jonka  mm. Time nimesi Amerikan Tolkieniksi, jännittävä eepos, jonka tulevia osia saa odottaa kieli vyön alla.Tykkään.

** 14.3.2015. Mafian naiset. Lirio Abbate. Atena. Dokumentti. Takatestin mukaan järkyttävä kirja naisten alistamisesta, kotiin eristämisestä ja kunniamurhista nykyajan Euroopassa. Jäykähköä tekstiä, mutta outoa kerrottavaa mafiaan kuuluvista perheistä. Kuinka aikuiset ihmiset voivat olla äärettömän lapsellisia ja näennäisesti fiksut mennä leikkiin mukaan? Enkä tiennyt, että Italiasta saa rahalla esim. arkkitehdin paperit. Tuskin Suomesta?

*** 20.3.2015. Kapinallinen. Jeesus Nasaretilaisen aika jaelämä. Reza Aslan. Gummerus. Historia. Amerikkalaisen teologian tohtorin ja tietokirjailijan hyvin kirjoitettu teos päivittää tiedon historiallisesta Jeesuksesta ja sen aikaisesta Pyhästä maasta. Ajatuksia herättävä kirja, josta löytyi monta itselleni uutta ja yllättävää asiaa Jeesuksesta.

**  30.3.2015. Kambyseen kirja, Kuninkaan korva osa 2. Tom Erik Arnkil. Teos. Historiatrilleri. Vuosi sitten  toukokuussa kuvailin kirjailijan ensimmäistä kirjaa jokseenkin näin: "Siinä ja siinä jaksanko lukea toisen osan moniosaisesta historiasarjasta, luultavasti en jaksa edes selailla parempia kohtia, joita löytyi ihan kiitettävästi muttei tarpeeksi". Olin unohtanut koko sarjan kunnes kirjaston palautushyllyltä löytyi osa 2 ja se oli paremmin kirjoitettu kuin ensimmäinen osa. Eli luultavasti tulen lukemaan kaikki kuusi osaa sarjasta jos kirjat vain paranevat vanhetessaan kuten konjakki.

**- 6.4.2015. Kolme. Sarah Lotz. Karisto. Luokiteltu kirjastossa kauhuksi mutta enemmän jännäriksi kääntyy. Etelä-afrikkalaisen kirjailijan hieman outo kirja niin juoneltaan kuin kirjoitusratkaisultaan. Suurin osa kirjasta oli puhtaaksi kirjoitteuja tv-lähetyksiä tai haastatteluja. Tälläinen tyyli ei ole koskaan uponnut minuun, mutta tämä kirja oli tehty hyvin, mutta jotain tärkeää jäi silti puuttumaan. .

*** 10.4.2015. Apteekkari Melcihior ja Piritan kuristaja. Indrek Harglan. Moreeni. Historiallinen dekkari. Kirja on neljäs osa Indrek Harglaninin keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuvassa kirjasarjassa, joista olen lukenut ensimmäisen eli Apteekkari Melcihior ja Olevisten kirkon arvoitus. Mukavaa viihdettä historiaa rakastaville. Suosittelen!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti