Vihan jumala

on ranskalaisen Yasmina Rezan musta komedia meistä vanhemmista. Komediassa selvitetään miksi toisen perheen poika löi toista poikaa kepillä kasvoihin leikkikentällä, ja kuten arvata saattaa hymistely muuttuu pikkuhiljaa täydeksi sotatilaksi; pariskunta vastaan pariskunta, miehet vastaan naiset, arvot x vastaan arvot y. En oikein osaa sanoa näytelmästä mitään. Se ei ollut huono, mutta ei hyväkään. Se oli jotenkin mauton kuin kaupan pussikeitto - paljon sattumia mutta vähän makua ja pureskeltavaa.

Ainoa kohtaus, joka jäi mieleen oksentamisen lisäksi oli kun toinen perheen isistä kuvasi elehtien erään mantereen asukkaita pitkämunaisiksi apinoiksi. Se jäi mieleen aika rajuna "rasistisena" eleenä, vaikka tarkoituksena oli e h k ä kuvata länsimaalaisen ihmisen kaksinaismoralismia. Enkä minä ole mikään kukkahattutäti, joka ottaa kimmokkeen jokaisesta epäsovinnaisesta käytöksestä, mutta tunnelmilleen ei voi mitään ja tässä eletään rajamailla - onko sopivaa vai ei?

Elän itse parhaillaan vanhemmuutta ja ruuhkavuosia niin hyvässä kuin pahassa, enkä löytänyt näytelmästä itselleni tuttua kuten esim. Sellofaanista (muistaakseni islantilaisen kirjoittajan teos). Ehkä ranskalaiset ovat hienostuneempia kuin me poron purijat tai en vain ymmärtänyt yksilötasolla koko juttua. Nauroin ehkä kahdesti, kun sellofaanissa itkin naurusta ja se on harvinaista.