maanantai 5. toukokuuta 2014

Vappu mökillä

Vietimme pitkän ja työtäyteisen vappuviikonlopun mökillä. Lunta ei enää ollut kuin navetan räysteiden alla, joten oli mukava rapsutella pihamaa puhtaaksi harvalla. Mieheni leikkasi lähes kaikki pensaat alas. Ne olivat päässeet ränsistymään todella huonoon kuntoon. Viime syksynä kun olin ystävieni kanssa mökille leikkasimme mustaherukkapensaat ja perustimme uudeen mansikkamaan, jonka taimet näyttivät selvenneen hyvin talven yli.

Kuva 1. Taustalta on leikattu ränsistynyt ruusuaita alas ja ukot pähkäilee mitä muuta kaadetaan. Mökkivieras kaataa oransissa suojakypärässä taustalla näkyvää koivua, vain laitimainen puu säästettiin. Onneksi on traktori ja kuormaaja. Helpottivat vähän työn määrää, muttei piha ole vieläkään siiisti. Ensi reisulla tartutaan haravan varteen uudestaan.

Kuva 2. Pihalta kaadettuja koivuja, jotka odottavat kuljetusta halkopinoon. Taustalla olevat haavat odottavat vielä karsimista ja lunta on läikittäin siellä täällä etenkin pohjoisen puolen rinteillä. Mökin piha oli sen sijaan melko kuiva ja lumeton.

Mökillä mukana olleen ystäväperheen mies kaatoi taloa varjostaneet koivut ja haavat alas. Viime syksynä kaadoimme pihan tuomet pois ja nyt koko ympäristö näyttää ihanan avaralta ja valoisalta, koska mökimme sijaitsee rinteen yläosassa niin nyt pihamaalta näkee lähes naapurikylään asti. No, ainakin seuraavalle vaaralle.

Nuorimmainen sai ennakkoon synttärilahjan - oman traktorin.Sillä rällättiin joka päivä ympäri pihaa ja aikuiset saivat paiskia oikeita töitä. Sain muuten kesän ensimmäisen rakon haravoidessani pihamaata kesä kuntoon.

Lapset leikkivät keskenään, hyppivät tramboliinilla, ajoivat rallia "traktoreilla" ja rakensivat hiekkalinnoja. Aikuiset nauttivat työn teosta, grillauksesta, saunomisesta ja mukavasta kiirettömästä yhdessä olosta. Mikä on sen parempaa kuin kiireetön mökkelämä.

Kuva 3. Työn teon lisäksi söimme hyvin. Kuvassa vain osa salaateista: currylla maustettu perunasalaatti ja kreikkalainen salaatti aurinkokuivatuilla tomaateilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti