perjantai 4. huhtikuuta 2014

Pitsisäärystimet tytölle



Lupasin neuloa kummitytölle (6 v.) säärystimet ja kysyin millaiset niistä pitäisi tulla? " Vaaleanpunaiset, söpöt ja vähän kimmalletta": vastasi pellavapää miettimättä sen kummemmin säärystimiä. Tyttömäiset pörröiset säärystimet ovat jo melkein valmiit, kimalle vain jäi puuttumaan kun en löytänyt sopivaa kimallelankaa oikeanlaisessa värissä, mutta käyttämäni Viking Ville oli ihanan pehmeää neuloa ja sopivan pörröistä söpöihin pitsisäärystimiin. Lisäksi se sukkalankana oli tarjouksessa (-20%) Lankamaailmassa.

Ohjeen keksin itse, ainoastaan perinteisen pitsineulemallikerran otin kirjasta: sama mallikerta löytyy netistä eri paikoista, kun en löytänyt valmiina mitään suomenkielistä helpohkoa ohjetta tyttömäisille säärystimille.  Jouduin korjaamaan alkuperäisen mallikerran kun sivulle oli päässyt painovirhepaholainen ja jättänyt yhden langankierron pois (kirjassa on myös muita virheitä mm. tiimalasikantapäässä). Säärystin neulotaan alhaalta ylös, jolloin hauskannäköinen kyntelikkökuvio muodostuu oikeinpäin. Voi sen neuloa myös toisinpäin. Alkuperäinen ideani oli koristella kynttelikön liekit paljeteilla tai helmillä ja saada tytön kaipaamaa kimallusta, mutta tällä kertaa tyydyn pelkkään kauniseen kyntelikkökuvioon, joka kiertää kolminkertaisena säärystimen ympäri.

Kummitytöllä on kapea sääri (polven alta 23 cm, keskiosa 21 cm ja nilkka 17 cm sekä säären pituus polvesta nilkaan 29 cm) joten en ole vielä varma ovatko säärystimet sopivat, mutta sopivuuteen ehkä auttaa kiristysmahdollisuusn säärystimen yläosassa. Säärystimet ovat pitsineuleen kohdalta 11 cm leveät ja resorista 7 cm ja molemmat joustavat reilusti. Säärystimien pituus on noin 33 cm. Nyt pitäisi vielä neuloa toinen säärystin kun lopullinen ohjekin on selvillä. Ja haluaisin itsellenikin samanlaiset. =)

Säärystimien ohje:

Luo 40 silmukkaa kolmelle puikolle (14, 14 ja 12). Neulo 1 krs. oikein ja aloita sitten joustinneule (2o, 2n). Neulo joustineuletta 6 cm.

Neulo sen jälkeen sileää eli kaikki oikein ja lisää ensimmäisellä kierroksella 2 silmukkaa (eli yhteensä 42 s).

Aloita mallineule (14 s:n ja 14 krs:n mallikerta *3 yhdellä krs:lla). Eli yhdellä puikolla yksi mallikerta ja yhteensä kolme mallikertaa yhden kierroksen aikana. Yksi mallikerta vaatii kokonaisuudessa 14 kierrosta.

Neulo 1 krs kaikki oikein.
Neulo 2 krs: 5o, 2oyht, lk, 1o, lk, 2s ylivetokavennus (eli nosta yksi silmukka neulomatta, 1o ja vedä neulomatta nostettu oikein neulotun yli), 4 o
Neulo 3 krs: kaikki oikein.
Neulo 4 krs: 4 o, 2 oyht, lk, 3o, lk, 2s ylivetokavennus (ks. eo.) , 3 o
Neulo 5 krs: kaikki oikein
Neulo 6 krs: 3o, 2oyht, lk, 2oyht, lk, 1o, 2s ylivetokavennus, lk, 2s ylivetokavennus, 2o
Neulo 7 krs: kaikki oikein
Neulo 8 krs: 2o, 2oyht, lk, 2oyht, lk, 3o, lk, 2sylivetokavennus, lk, 2s ylivetokavennus, 1o
Neulo 9 krs: kaikki oikein
Neulo 10 krs: 1o, 2oyht, lk, 2oyht, lk, 2oyht, lk, 1o, lk, 2s ylivetokavennus, lk, 2s ylivetokavennus, lk, 2s ylivetokavennus
Neulo 11-14 krs kaikki oikein

Jatka mallikertaa kunnes pitsineuletta on 4 kerrosta ja 4 krs:ta kaikki oikein neuletta mallineuleen mukaan.

Neulo tämän jälkeen "15 krs:lla" reiät nauhaa varten seuraavalla tavalla: Neulo 3 o, 2oyht, lk, 3 o, jatka kunnes krs loppuu. Neulo vielä yksi krs sileää ja kavenna tasavälein 2 s pois (eli yhteensä 40 s.). Neulo joustinneuletta (20,2n) 6 cm. Päättele työ ylivetämällä.

Virkkaa koukulla nro 4 noin 80 ketjusilmukkaa. Pujota ketjusilmukkaketju nauhanrei´stä läpi. Tee haarukalla kaksi pientä pompomia (tupsua) nauhan päihin (minipompomin ohjeet on tulossa blogiini) ja kiinnitä ne solmimalla.

Muutamia huomioita langasta. Olen neulonut tähän menessä pelkästään Novitan langoilla Nallella ja Seiskaveikalla, joten yllätys oli kuinka erilainen neuletuntuma on eri lankoihin. Aika jännää, miten erilaisia langat voivat olla vaikka materiaali on samaa seiskaveikassa ja villessä (75% villaa ja 25% polyamidia); Seiskaveikka tuntuu hirveän kovalta neulottaessa kun Ville pehmeältä kuin angorakani.Ville on myös huomattavasti pörröisempää lankaa kuin 7-veljestä, mutta ei yhtä säikeistä.  Neuletiheyskin on miltei sama, mutta ovat kuin eri aivan eri perheestä: toinen karulta Impivaaralta ja toinen eteläisen Atlannin matkamuistoja (no vähän lähempää päiväntasaajaa kuin Helsinki).

Ohje: omasta päästä. Pitsineuleen mallineule (Suuri sukkakirja)
Puikot: 4 sukkapuikot, neula päättelyyn.
Lanka: Viking Ville, vaaleanpunainen
Tunnelma: lanka oli ihana neulottava, samoin uudet metalliset halppispuikot, jotka jumittivat sopivasti ja mallineule oli sopivan helppo, mutta tarpeeksi haastava ensimmäiseksi pitsineuleeksi.
Opin uutta:  pitsineuleen periaatteen, langankierto, pompomit haarukalla
Langan kulutus: 84 g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti